Moi!
Nyt ku joulu lähestyy rupee tavallaan kaipaamaan niitä suomen perheen joulujuttuja. Oppii todellaki arvostamaan niitä omia traditioita. En olis ikinä uskonu, että ne on näin tärkeitä ennen ku ne vietiin multa pois. Onneks mun ihanat vanhemmat lähetti mulle partiolaisten joulukalenterin ja suklaata, jotta selviin tästä joulun odotuksesta.
Toinen vaikee juttu, josta ajattelin kirjottaa nyt vähän enemmän, on olla erossa mun poikaystävästä, Tommista. Oon jutellu muiden vaihtarien kanssa, joilla myön on tyttö- tai poikaystävä Suomessa, ja aika samanlaisia oireita on havaittavissa kaikilla.
Mä en ole semmonen ihminen, joka jää murehtimaan asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Sen takia oon varmaan pärjänny aika hyvin tän mun ikävän kanssa. Yleensä en jää miettimään koko asiaa kovin pitkäks aikaa, mut silti se kaipaus on siel taka-alalla ihan koko ajan. Välillä Tommi saattaa tulla mun mieleen jostain ihan oudosta jutusta ja rupeen itekki nauramaan, et miten toi juttu nyt liitty siihen mitenkään. Mut kyl se tuntuu tosi vaikeelta olla erossa. Onneks tegnologia on kehittyny, ja whatsapp ja skype helpottaa. Välillä poden vähän huonoo omatuntoo siitä, et puhun sen kanssa niin paljon. Ei se mitenkään vaikuta mun kaveri tai perhe suhteisiin täällä, mut tuntuu et kielitaito ei välttämättä pääse kehittymään niin hyvin, ku puhuu joka päivä suomea.
Juttelin yhtenä päivänä Tommista mun host äidin ja iskän kanssa, ja kerroin miten, vaik on ikävä, ei voi vaan lopettaa hymyilemistä ku ajattelee miten ihanaa meil oli ennen ku tulin tänne. Mun äiti kerto, et jossain oli tehty tutkimus, jossa oli verrattu rakastuneiden aivotoimintaa niiden aivotoimintaan, jotka käyttää huumeita. Siinä oli selvinnyt, että rakastuneella ja huumeiden käyttäjillä aktivoituu samat aivoalueet. Sen jälkeen täst tuli mun ja Tommin inside läppä. Brain is on crack. Aina ku juttelee skypessä ja whatsappissa tulee heti parempi mieli. Oon ollu nyt vähän kipeenä ja mul on ollu huono fiilis, mut Tommin kaa jutteleminen saa mut aina paremmalle tuulelle. Tuntuu et meijän suhde on vaan vahvistunu mun vaihtovuoden ansiosta.
Yhtenä ihanana sunnuntai päivänä mun host vanhemmat sit ehdotti et mitä jos Tommi tulis tänne käymään. Meil oli ollu toi ajatus vähän niiku koko ajan mielessä. Olin tietty tosi ilonen ja, niiku aina ku oon innostunu jostain, suunnittelin heti kaiken valmiiks; puhuin perheen kanssa, puhuin AFS yhteyshenkilön kanssa ja kattelin lentoja. No sit soitin mun suomen vanhemmille ja ne pisti, ainaki hetkeks, stopin koko jutulle. Ne sai mut vähän rauhottumaan täs asiassa ja ottamaan järjen käteen. Päätettiin, et kannattaa odottaa joulun yli, ja miettii sitte et miltä musta tuntuu. No jouluun on kaks viikkoa ja tällä hetkellä haluun Tommin tänne vaan entistä enemmän. Tuntuu ihanalta ajatella et saatetaan nähä jo kahen ja puolen kuukauden päästä. Se kyl tavallaan helpottaa ikävää ku tietää et on mahollisuus nähä. Tai ainakin pystyy sietään paremmin sitä ikävää, ku tietää et siihen tapaamiseen ei oo 6,5, vaan 2,5 kuukautta.
-Leila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti