Come what may!

Hei!

Avasin täs pari viikkoa sitte konetta ja ajattelin tulla kirjottamaan kuulumisia blogiini. Mutta. Koin pienoisen yllätyksen ku tietsikka oli lopullisesti pimahtanu! Sen takia taas ollu pientä taukoa päivittelyssä. Tälläki hetkellä kirjoittelen iPhonella (thank god on sentään se!).

Mitään suurempia uutisia ei ole. Tää on enemmän fiilis postaus. Toisaalta ei mun tunnelmatkaan oo hirveesti muuttunu. Mua ei oikeestaan jännitä se mitä Jenkeissä odottaa. Tai totta kai vähän jänskättää mihin päin päädyn ja minkälainen mun perhe tulee olemaan, mut enemmän mä ajattelen et voi ei lähtö lähestyy! On ihan mahtavaa lähtee, ja tiedän et tää tulee olemaan upea vuosi, mut mitä sitte ku palaan takasin!? Onks mun kaikki kaverit vielä täällä odottamassa mua? Onks ne muuttunu? Oonko mä muuttunu? Voi olla ettei enää tullakaan toimeen. Toisaalta tosi ystävät pysyy.. Mut en haluu menettää ketään!

On outoo miten murehdin mun kavereita, mut en hirveesti ajattele perhettä. Ehkä se johtuu siitä, et tiedän et se tulee olemaan täällä mua varten vaikka mikä olis.

-Leila

Orientaatioleiri

Kiitos ihanasta leiristä, ootte parhaita!

Moi!

Nyt ois sitte orientaatioleiri takana! Oli aivan mahtava leiri ja mahtavia ihmisiä!

Heräsin aamulla 05.05 aivan surkealla asenteella. Ei olis millään jaksanu mennä kuuntelemaan lisää paasausta vaihtovuodesta yms. Ajattelin, että leiristä tulis jotain ihan kauheeta. En olis voinu olla pahemmin väärässä! Ensinnäkin leiristä oli aivan valtavasti hyötyä, sillä sain todella tärkeetä tietoa uuteen kulttuuriin sopeutumisesta ja ennen kaikkee jenkkikulttuurista. Puhuttiin erilaisista kulttuuri shokeista ja siitä, miten tunteet saattaa heittelehtiä vaihtovuoden aikana. Tää oli just sitä mitä mä tarvitsin!

Ennen leirii mun fiilikset vaihtoon lähdöstä oli vähän... no laimeet. En oikeen jaksanu innostua koko asiasta. Ajattelin enemmänkin: joo mä lähen ei tässä mitään, siit tulee varmaan ihan hauskaa. Tuntu kauheelt ajatukselt jättää kaikki uudet ja vanhat rakkaat ystävät tänne Suomeen. Ihmettelin, miten jotkut kaverit jaksoivat koko ajan puhua vaihtovuodesta, tarkistelivat sähköpostiaan ja odottivat isäntäperhetietoja kuin kuuta nousevaa. No, nyt voin sanoa, että kuulun just tähän porukkaan. Sain jotenki aivan uuden innostuspuuskan, ku vietin 30 tuntii muiden tulevien vaihtarien kaa samassa paikassa. Nyt en millään malta odottaa lähtöä! Vanhojen jenkkivaihtarien tarinat sai mut ihan täpinöihin. Oi elokuu, mikset sä jo tuu?!

-Leila